KEIKKAKYSELYT:
+358407063989
paistikka@gmail.com

PÄISTIKKA

LASTENMUSIIKKIYHTYE

Created with Sketch.

Päistikka

Päistikka on vuonna 2014 perustettu nelihenkinen lastenmusiikkiin suuntautunut yhtye. 
Teatteri- ja musiikkialan ammattilaisen muodostama kokoonpano on julkaissut kaksi studio-albumia Päistikka (2015) sekä Lähtölaskenta (2020). Lisäksi yhtye on julkaissut useita single-julkaisuja musiikkivideoiden kera.

Päistikan musiikki on bändin itse säveltämää ja sanoittamaa, ja aiheet ovat koko perheelle sopivia. Yhtye panostaa musiikillisen ilonpidon lisäksi myös esiintymishetkiin, ja tuo lavalle aina sopivasti interaktiivisuutta sekä tarinallisuutta.

Päistikka toimii tällä hetkellä bändinä, duona sekä soolona.

Tulevat keikat 2024:

18.5. Riihimäen Urheilutalo, Riihimäki
25.5. Lilla Villan, Sipoo
25.5. TBA
7.6. Lasten Lysti, Jyväskylä
8.6. TBA
9.6. TBA
7.7. TBA

LISÄTIETOA KEIKOISTA

Päistikka duo ja soolo


DUO
Päistikka-duo on Päistikka pienoiskoossa! Pienestä koosta huolimatta duo pitää meiningistä tiukasti kiinni. Tarvittaessa rytmiä iskee syntikka sekä loopperi ja torvetkin hoituvat minitorvisektion voimin. Päistikka-duo sopii erityisen hyvin pieniin tiloihin ja päiväkoteihin.

SOOLO
Päistikka-soolo on show, jossa tutut Päistikan kappaleet taipuvat yhden hengen orkesterilta vauhdikkaaksi kokonaisuudeksi. Täysin erilaisilla sovituksilla soiva soolo-show tarvitsee myös yleisön apua.

Päistikka ja metsän olennot -kuunnelmasarja 

Yhdeksänosaisessa kuunnelmasarjassa sukelletaan kuvitteellisen metsän syövereihin ja metsän olentojen seikkailujen ja oivallusten äärelle. Tarinoiden teemoina on mm. mielikuvitus, liikkuminen, leikki ja uskallus. Joka jaksossa kuullaan myös tarinaan sopiva laulu.

MONITAITEELLINEN KONSERTTI

Päistikka lähtee lentoon

Tässä monitaiteellisessa koko perheen konsertissa yhdistyvät musiikki, ilma-akrobatia sekä valotaide.
HUOM! Lauantain 21.1. esitys on siirtynyt lauantaille 15.4.2023.

Diskografia

Päistikka on julkaissut kaksi studio-albumia ”Päistikka” (2015) sekä ”Lähtölaskenta” (2020).

Lähtölaskenta (2020)

”Viimeistään tällä toisella levyllään Päistikka lunastaa hienosti paikkansa lastenmusiikin korkeatasoisella ylähyllyllä.”

-Lastentarha 1/21

Päistikka (2015)

Päistikan esikoislevy, joka 
sisältää mm. hitit Robotti Ruu (Who?) sekä Siilin matkalaulu.

Videot

Päistikan kappaleista on julkaistu useita musiikkivideoita vuosien varrella!

Päistikan promokuvat löydät täältä!

Promokuviin